Sisällissodan muistovuosi on antanut oivan mahdollisuuden tarkastella valtiomme traumaattisia syntyvaiheita eri näkökulmista. Viimein, sadan vuoden jälkeen, tarkastelusta on hiljalleen hälvenemässä voimakas jakautuminen ja asettautuminen yhden puolelle toista vastaan. Viha on laimentunut ja tarve hakea oikeutusta pahuudelle ja väärille teoille puolin ja toisin poistunut.
Samalla tulee miettineeksi, mitä opittavaa meillä olisi menneestä. Tuntuu niin käsittämättömältä, miten aivan tavalliset ihmiset sortuivat sellaisiin tekoihin, kun vihan ja koston kierre pääsi valloilleen.
Auttaako sadan vuoden takaisten asioiden käsittely meitä ymmärtämään jotain itsestämme ja toisistamme? Voisimmeko itse olla viisaampia ja välttää menneiden aikojen virheitä?
Omakohtaisessa pohdiskelussa varmaan auttaisi, jos olisi mahdollista asettaa itsensä mielessään jonkun tuolloin eläneen sukulaisen tai muun henkilön asemaan ja pohtia, millaista olisi ollut elää itse nuo vaiheet.
Miten olisin itse toiminut? Millaisena olisin itse kokenut?
Sisällissodan aikaiset raakuudet ja pahuuden ilmentymät voivat tuntua etäisiltä meistä tämän päivän ihmisistä. Silti ihmisluonto lienee pohjimmiltaan aika samanlainen tänäänkin. Pahuutta, väkivaltaa, sortamista, syrjintää ja loukkauksia tapahtuu tänäänkin, joka päivä, pienemmässä ja suuremmassa mittakaavassa.
Onneksi on myös paljon hyvää. Yhteiskuntamme on kehittynyt niin, että se suojaa meitä monelta.
TÄLLE AIKAKAUDELLE on tyypillistä, että aika ajoin nousee esille julkisuuden kautta kohuja, joissa käsitellään jonkun tai joidenkin, yleensä tunnettujen henkilöiden vääriä tekoja.
Kohun laajentuessa eri medioissa ja sosiaalisessa mediassa kukin toimija pyrkii saamaan oman osansa julkisuudesta, lukijoiden ruutuajasta. Jotkin kohut muuttuvat hallitsemattomiksi ja saavat sellaisiakin piirteitä, joita alkuperäisen asian esille nostanut taho ei ole tarkoittanut tai halunnut.
Toisinaan mieleen nousee petolauma, joka haistaa veren ja syöksyy haaskalle kilpailemaan kukin omasta suupalastaan. Näin pääsiäisen alla tulee mieleen, että ihmisen taipumus syttyä herkästi lynkkausmielialaan ei liene muuttunut vuosituhansien kuluessa. Erityisen herkästi se nousee erilaisuutta kohtaan.
Kukaan meistä ei ole täysin vapaa pahuudesta tai väärin tekemisestä. Kaikki olemme myös jollakin tavalla erilaisia toistemme keskellä. Siksi onkin terveellistä aina välillä asetella itseään toisen asemaan ja pohtia, miten toivoisi itseään kohdeltavan silloin, kun itse on tehnyt väärin, sortunut pahuuteen tai on erilainen toisten joukossa.
IHMISKUNNALLA ON pitkä perinne vastata pahaan pahalla. Kostaa, vihata ja katkeroitua. Vaadimme rangaistusta, kostoa ja hyvitystä.
Paljon vähemmän olemme herkkiä olemaan armollisia ja antamaan anteeksi. Kosto ja viha aiheuttavat pahaa pahan päälle. Armollisuus, hyväntahtoisuus ja anteeksi antaminen antavat mahdollisuuden katkaista pahan kierre, pysäyttää koston voima ja antaa lupa olla hyväksyttyjä omana itsenämme myös vikoinemme ja puutteinemme.
Armollisuus ja anteeksi antaminen eivät tarkoita pahuuden tai väärien tekojen vähättelyä tai hyväksymistä.
Päinvastoin. Ne edellyttävät pahuuden ja vääryyden näkemistä ja tunnustamista. Armollisuus ja anteeksi antaminen ei saa tarkoittaa myöskään pahuuden tai vääryyden kohteeksi joutuneen unohtamista, kokemusten vähättelyä tai avun epäämistä häneltä.
VIHAN JA KOSTON ylläpitäminen ja lietsominen sitovat tekijän, uhrin ja myös ulkopuoliset tapahtuneeseen pahuuteen ja vääryyteen. Armollisuus ja anteeksi antaminen mahdollistavat kostoon ja vihaan kuluvien voimavarojen ja huomion uudelleen suuntaamisen apua tarvitsevien auttamiseen ja hyvän rakentamiseen. Ne antavat mahdollisuuden jatkaa elämää ja korjata se, mikä korjattavissa on.
Sisällissodan vihan ja koston jäljet jättivät arvet ainakin sadaksi vuodeksi suomalaisiin. Tänään meitä ja sivistystämme mitataan myös siinä, miten osaamme suhtautua väärin tehneeseen, epäonnistuneeseen ja erilaiseen.
Jospa me kukin oppisimme jotain menneestä ja osaisimme koston ja vihan sijaan olla armollisia ja antaa anteeksi. Ihan vaikka siellä arjen keskellä, isoissa ja pienemmissä asioissa.
Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 28.3.2018.