Valtakunnallisen verovaroin kustannetun median nettisivulla luki vastikään kissankokoisin kirjaimin: ”Kuinka paljon maksaa lapsen saaminen? Yle laski vauvalle hintalappuja”.
Sitten ingressi jatkoi: ”Laskimme kahden perheen ja asiantuntijoiden kanssa, millaisen loven lapsi tekee vanhempansa kukkaroon”.
JUTUSSA KERROTAAN, miksi suomalaiset eivät ”tee” lapsia. Jutun mukaan syyt ovat kulttuurisia ja taloudellisia.
Kulttuuriset syyt kuitataan muutamilla riveillä pitkästä nuoruudesta ja siitä, miten lasten ”hankinnasta” on tullut tietoinen valinta. Että lapselle halutaan tarjota vain parasta ja että oikeaa hetkeä, sopivaa kumppania ja asuntoa mietitään pitkään. Ja että lapsia ei haluta ilmaston vuoksi.
Jotkut myös ajattelevat lapsiperhearjen olevan kurjaa. Synnytyspelko ja pelko siitä, että ei täytä hyvän isän mittoja estävät myös perheellistymistä.
Sitten tulee jutun pääaihe eli pitkät tarinat siitä, miten monin eri tavoin lasten saaminen tulee kalliiksi. Tarvikkeet ja tavarat maksavat, niin myös D-vitamiinit ja vauvauinnit.
Kahdella eri esimerkillä alleviivataan menoja. Asumisen kallistumista valotetaan lapsen saannin johdosta tarvittavilla lisäneliöillä ja taulukolla niiden kustannuksista eri paikkakunnilla.
Seuraavaksi selvitetään sitä, miten lapsen saaminen syö tulevaa eläkettä. Ensin diagrammilla ja sitten vielä kolmen eri esimerkkitapauksen avulla osoitetaan, miten lasten kanssa vietetty aika kotona on uhka toimeentulolle eläkeiässä. Tässä yhteydessä ei, kumma kyllä, käsitellä sitä, mitä eläkkeisiin vaikuttaa se, jos lapsia ei synny, kuka silloin huolehtisi eläkeläisistä.
Heikentyvien eläkkeiden lisäksi valotetaan pitkästi myös ”child penaltya” eli sitä, miten lasten saaminen rankaisee pitkälle tulevaisuuteen palkkatason ja urakehityksen kärsiessä.
Jutussa mainituista lasten saamista ehkäisevistä syistä kulttuuriset syyt saivat vain murto-osan palstatilasta ja taloudelliset syyt, siis lasten saamisen kalleus ja uhka uralle ja eläkkeille valtaosan. Kuitenkin tuo juttu kokonaisuudessaan paljastaa yhteiskuntamme tärkeimmän kulttuurisen syyn sille, että perheitä ei uskalleta perustaa ja lapsia saattaa maailmaan.
TÄRKEIN KULTTUURINEN syy lasten syntymisten vähyyteen on taloudellisten syiden ylikorostuminen yhteiskunnassamme käytävässä keskustelussa. Nykyaika on täynnä puhetta ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista. Silti ihmisyyden perusasian, ihmisen syntymän, ihmislajin jatkumisen ja uuden elämän ympärillä käytävä keskustelu pyörii lähinnä taloudellisten menetysten ja uraa ja eläkkeitä uhkaavien negatiivisten vaikutusten ympärillä.
Uuden ihmiselämän arvo meinaa jäädä toissijaiseksi tässä hetkessä ja tulevaisuudessa nähtävien taloutta ja uraa uhkaavien mielikuvien keskellä. Uuden elämän syntymisen ihmeeseen, äitiyteen, isyyteen, lapsuuteen, isovanhemmuuteen ja ylipäätään ihmiselämän kokonaisuuteen verrattuna lasten saamisen taloudelliset vaikutukset ovat kuitenkin sivuosassa. Niin hyvin yhteiskuntamme niitä kuitenkin tasaa.
JUTUN LUETTUANI jäin miettimään, miten vääristynyttä ja vajaata syntyvyyden ympärillä käytävä keskustelu on viime aikoina ollut. Tietäen tai ymmärtämättömyyttään ylläpidetään kauhukuvia lasten saamisesta.
En ole koskaan kenenkään vanhemman ihmisen kuullut harmitelleen, että kun eläke on pieni tai ura on jäänyt vajaaksi siksi, että on saanut lapsia. Monen olen kuullut valitelleen yksinäisyyttä ja sitä, että ei ole ketään joka kävisi ja pitäisi yhteyttä.
Olisi hyvä muistaa, että meidän jokaisen tulevaisuus on riippuvaista lapsista, omistamme tai toisten lapsista.
Olisikohan meidän syytä muuttaa kulttuuriamme, miten puhumme lapsista ja lasten saamisesta. Eikö meillä olisi mahtavia tarinoita siitä, miten valtavasti sisältöä elämään, merkitystä tuleviin päiviin ja rikkautta lapset tuovat. Että kaikki se vaiva on täysin sen arvoista ja enemmänkin.
Kannustaisimme niitäkin, jotka empivät, olemaan rohkeita ja pyrkimään osalliseksi siitä rikkaudesta, mitä lapset mukanaan tuovat. Vanhemmuus on kuitenkin ihmisen kokoista hommaa.
SELVYYDEN VUOKSI vielä. En väheksy lasten saamisen eriarvoistavia vaikutuksia naisten ja miesten kesken. Ratkaisut niihin on löydettävissä ja se on olennainen osa lapsimyönteisen kulttuurin luomisessa koko yhteiskuntaan.
Ylen jutun ingressistä päähäni jäi soimaan, ”millaisen loven lapsi tekee”. Ei se lovi mitään, mutta se love. Sitä ei voi rahassa mitata!
Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 18.7.2018.