Tikulla silmään, joka vanhoja muistelee?

Kesä on vaihtunut syksyksi ja ensimmäiset aamupakkaset ovat kirpaisseet nenänpäätä. Kunnissa on ryhdytty toden teolla miettimään tulevan vuoden talousarvioita. Monessa kunnassa virkamiesten ja luottamushenkilöiden mieliä on kirpaissut huoli siitä, miten tulevan vuoden ja seuraavien vuosien tulot ja kulut saadaan tasapainoon. Miten hoitajien ja opettajien palkat maksetaan ja ryhmäkoot pystytään pitämään kohtuullisina. Lehdestä on luettu, että Jyväskylässäkin lautakuntatasolla osa kuntapoliitikoista näkee suorastaan mahdottomana pysyä annetussa raamissa.

Kuntien rahoitus on monen tekijän summa. Siihen sisältyy kunnallis-, kiinteistö- ja yhteisöveroja, valtionosuuksia ja jonkin verran tuloja saadaan erilaisista maksuista ja taksoista. Valtionosuusjärjestelmällä on vuosikymmenten aikana kohtuudella kyetty tasapainottamaan kuntien välisiä tuloihin ja kuluihin liittyviä eroja. Niinpä maaseudulla peruskoulunsa käyneiden, mutta kaupunkiin muuttaneiden, kouluttautuneiden ja hyvätuloisten työikäisten kotiseudulle jääneet vanhemmat on voitu hoitaa kotipaikkakunnalla, vaikka lapset maksavatkin veronsa kaupunkiin.

Vuonna 2014 silloinen hallitus päätti uudistaa valtionosuusjärjestelmän. Uudistus kohteli kuntia hyvin eri tavoin. Toisia suorastaan kaltoin. Joissakin kunnissa se vei kunnan rahoituksesta niin suuren osan, että sen paikkaamiseen olisi tarvittu jopa viiden prosenttiyksikön kunnallisveron korotukset. Keski-Suomessakin tällaisia kuntia oli pari. Seitsemäntoista eniten menettäneen kunnan joukossa oli seitsemän keskisuomalaista kuntaa.

Uudistuksen perusteluissa painotettiin sairastavuuden huomioimista ja ikärakenteen painoarvon pienenemistä. Erikoista kuitenkin oli, että vanhimpien ikäryhmien, joissa sairastavuus ja hoivan tarve on suurinta, painoarvoa kriteereissä pienennettiin ja kouluikäisten kasvatettiin.

Kun sairastavuutta, ikäihmisten hoidontarvetta, päivähoito- ja kouluikäisten lasten määrää sekä muutamia muita tarpeita oli arvioitu ja rahoitusta mietitty niiden perusteella, huomattiin, että moni suurempi kaupunki menettäisi uudelleenjaossa. Tuli kiire paikata tilannetta. Keksittiin leikata ihmisten tarpeiden perusteella jaettavasta potista yli 700 miljoonaa euroa ja siirtää se verotuloihin perustuvaan tasausjärjestelmään. Ja jotta lopputuloksesta saataisiin sopiva, piti myös  tasausjärjestelmän kriteerejä muuttaa.

Tasausjärjestelmä itsessään on tarpeellinen ja kompensoi muun muassa sitä, että monien valtiollisten toimintojen keskittäminen vie yhteisesti maksettavia korkeapalkkaisia työpaikkoja pääkaupunkiseudulle.  Järjestelmän myötä osa niistä verotuloista palaa maakuntiin, jotta täällä voidaan kouluttaa uusia nuoria ja hoitaa heidän vanhempiaan.

Tasausjärjestelmään siirretyistä 700 miljoonasta 60 miljoonaa meni päältä Helsinkiin ja 40 miljoonaa Vantaalle ja Espoolle. Järjestelmää, jonka tarkoituksena on tasata kuntien välisistä tuloeroista johtuvaa rahoitustarvetta, muutettiin niin, että sinne, missä verotulot asukasta kohden ovat valmiiksi pienimmät, annettiin vähiten ja sinne, missä tienataan jo valmiiksi vähän enemmän, annettiin lisää. Jokin siinä logiikassa ei oikein toiminut.

No, joku voisi kysyä, miksi tässä pitää vanhoja muistella. Tikulla silmään. Edellisen hallituksen päätöksethän ovat jo mennyttä aikaa ja poliittinen muisti on lyhyt. Niin onkin. Kun taas päätösten vaikutukset usein pitkiä.

Tänä syksynä moni keskisuomalaisen kunnan päivähoidon johtaja tai sivistyslautakunnan jäsen pohtii, miten tulevana vuonna katetaan vuoden 2015 valtionosuusuudistuksen ensi vuodelle aiheuttamat leikkaukset. Vieläpä kun leikkausten tahti näin viiden vuoden siirtymäajan loppua kohden kiihtyy ja osa kunnista kärsii leikkauksista vielä vuonna 2020.

Joku kuntapäättäjä saattaa tuumailla, että jospa sote- ja maakuntauudistus edes helpottaisi tuskaa. Että vältyttäisiin niiltä ikäviltä taloudellisilta yllätyksiltä, kun niin monessa pienessä kunnassa erikoissairaanhoidon tai vanhustenhuollon yllättävät kustannukset heilauttavat koko kunnan taloutta. Kun ei niistä vanhuksista tullutkaan vähemmän sairaita sillä, että valtionosuuskriteereihin niin kirjoitettiin.

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 9.10.2018