Liity tukiryhmään!

Opiskelijoista lapsellisempia

Uusi väestöennuste on viimein herättänyt odotetun keskustelun perheiden asemasta.

Väestöliiton Minna Säävälä esitti, että mahdollisuus saada lapsia jo opiskeluaikana pitäisi tehdä helpommaksi, jotta entistä useamman lapsitoiveet voisivat toteutua.

OPISKELIJAPERHEIDEN HAASTEENA on edelleenkin erilaisten tukijärjestelmien viidakko, jota tarkastelin gradussani vuonna 2006. Monimutkainen ja arkijärjelle vieraita lopputuloksia tuottava tukijärjestelmä ei ole omiaan toivottamaan lapsia tervetulleiksi opiskelijakoteihin.

Yhden opinnäytetyöni toimenpidesuosituksista, opintotuen huoltajakorotuksen, nykyinen hallitus on toteuttanut. Samoin asumisen tuessa perheelliset ja muut opiskelijat on tuotu samalle viivalle.

Sen sijaan edelleenkin Suomessa opiskelijaperheitä pakotetaan ottamaan opintolainaa vaippojen ja tuttelien ostamiseen.

Opiskelijoiden perheellistymisen taloudellisen mahdollistamisen lisäksi pitäisi lopettaa yleinen lapsiperhearjen raskaudella ja kauheudella pelottelu.

Arki lapsiperheissä kun on enimmäkseen antoisaa ja sisältörikasta kasvun ja kehityksen seuraamista iloineen ja suruineen. Useimmiten se on myös paremmin yhteen sovitettavissa opiskelujen kuin työn kanssa.

OPISKELIJAPERHEIDEN taloudellisen turvan kohentamisen rinnalla on myös hyvä muistaa se, että pikkulapsen turvallisuuden kokemus syntyy ihmissuhteista, ei taloudellisesta tai aineellisesta rikkaudesta.

Opiskelijakoti on aivan hyvä koti myös lapselle.

Rohkaistaan nuoria aikuisiamme lapsellistumaan.

 

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 20.11.2018.

Jaa sosiaalisessa mediassa

2 kommenttia aiheeseen “Opiskelijoista lapsellisempia

  1. Kiitos kirjoituksesta. Tässä olen kaksi lasta saanut opiskelujeni aikana ja olen huomannut, että olisi tarpeellista myös koulun tukea pikkulapsen vanhempaa opintojen mielekkäässä etenemisessä. Tukemisella tarkoitan monipuolista kurssien suoritusmahdollisuutta sellaisissa aineissa, kun se on mahdollista. Lisää kirjatentti/etäopiskelumahdollisuutta. Taideakatemian Sibelius-akatemiassa monet ryhmätunnit kestävät koko lukuvuoden ja tunneilla on läsnäolopakko. Mitä, jos vauva syntyykin kesken lukuvuoden? Entä, jos elämäntilanne mahdollistaisi kesken lukuvuoden tulemaan takaisin koulun penkille? Ei pääse enää mukaan kursseille kesken kaiken. Lapsien syntyminen opiskelujen aikana on ollut positiivista opintojen edistymisen kannalta. Jokainen läksyjen tekohetki on käytetty tehokkaasti hyviä oppimismenetelmiä hyödyntäen sekä motivaatio opintojen loppuunsaattamiseksi on ollut korkea ja tuloksia on tullut. Niukka talous auttaa myös kirimään opiskeluvauhtia, jotta pääsisi taas työelämään leivän syrjään kiinni.

    Opiskelu on elämää keskellä elämää.

    1. Kiitos kommentistasi, Anna!

      Se on juuri niin kuin kirjoitat. Oppilaitosten tulisi huomioida myös perheellisten opiskelijoiden tarpeet. Olen kuullut paljon samanlaisia kokemuksia opintojen edistymisestä perheellisenä. Taitaa siitä olla tutkimuksiakin olemassa.

      Eikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *