Viime päivien keskusteluissa ilmastonmuutospuheen ja vanhustenhoidon ongelmien keskellä liian vähälle huomiolle on jäänyt heikko syntyvyys. Meiltä puuttuu joka kolmas lapsi.
Kategoria: Yleinen
Oikeutta omaishoitajille
KESKUSTELU vanhustenhuollosta on käynyt kiivaana. Se on ollut tervetullutta ja tärkeää. Keskustelun painopiste on ollut palveluasumisessa. Vähintään yhtä tärkeä aihe
Perusturva turvaksi, ei loukuksi
Sote-uudistusta on yritetty maaliin eri hallitusten toimesta jo toistakymmentä vuotta. Olisi jo kiireesti päästävä eteenpäin. Seuraavan hallituksen pöydälle nousee toinen
Ilmastosyyllistämisestä käytännön ratkaisuihin
Ilmastosyyllistämisestä käytännön ratkaisuihin Kirjoitus on julkaistu Viispiikkinen-lehdessä 23.1.2019 Mediasta saa lukea ilmastonmuutokseen liittyen monenlaista höperehtimistä. On esitetty puukiukaiden kieltämissä saunassa
Perheen merkitys unohtuu
Perheen merkitys unohtuu Suomessa ollaan viimein heräämässä siihen, mitä perhepolitiikan unohtaminen voi aiheuttaa. Jo aiemmin on oltu huolissaan lapsiperheköyhyyden kasvusta.
Tärkeä maatalous
Keskustelu EU:n maatalouspolitiikasta ja aluetuista on kiihtynyt erityisesti EU:n tulevan kauden maatalouspolitiikan (CAP) valmisteluun liittyen. Europarlamentaarikko Henna Virkkunen on kertonut
Mitä on natsilippujen takana?
Itsenäisyyspäivän tapahtumissa monia meitä suomalaisia on huolestuttanut, jopa järkyttänyt natsilippujen heiluttelu ja natsi-ideologian näkyvä ihannointi. Mielessä herää kysymys, onko osa
Opiskelijoista lapsellisempia
Uusi väestöennuste on viimein herättänyt odotetun keskustelun perheiden asemasta. Väestöliiton Minna Säävälä esitti, että mahdollisuus saada lapsia jo opiskeluaikana pitäisi
Tikulla silmään, joka vanhoja muistelee?
Tikulla silmään, joka vanhoja muistelee? Kesä on vaihtunut syksyksi ja ensimmäiset aamupakkaset ovat kirpaisseet nenänpäätä. Kunnissa on ryhdytty toden teolla
Millaisen loven lapsi tekee?
Valtakunnallisen verovaroin kustannetun median nettisivulla luki vastikään kissankokoisin kirjaimin: ”Kuinka paljon maksaa lapsen saaminen? Yle laski vauvalle hintalappuja”. Sitten ingressi